keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Beautiful Blogger -tunnustus

Suurkiitokset Levottomat puikot ja pursottimet -blogin Seliinalle tästä tunnustuksesta!


Ihania blogeja on niin paljon, etten millään osaa nimetä seitsemää, joille tämän laittaisin. Siispä tämän saa viedä mukanaan jokainen leivontablogisti joka täällä käy. :)

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Vadelmahilloke

Varsinaisen täytteen pariksi on mukava laittaa muutakin, kuten hilloa tai marmeladia. Tämä hilloke sopii mainiosti esimerkiksi mariannetäytteen kanssa.

200 g (n. 4 dl) pakastevadelmia
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Keitä vadelmia, vettä ja sokeria noin kolme minuuttia. Mausta vaniljasokerilla ja jäähdytä.

Valkosuklaakermavaahto

Annos riittää yhteen väliin.

2 dl kuohukermaa
1 levy Pandan valkosuklaata

Kuumenna kerma kattilassa. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoita, kunnes se on sulanut. Anna viilentyä kunnolla, mielellään yön yli. Seoksen tulee olla täysin kylmää, jotta se vatkaantuu!

Vatkaa sitten kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdosta tuli aika jämäkkää.

Valkosuklaatäyte

Annos riittää yhteen väliin.

1 prk Eldorado-vaniljakastiketta

1 levy Pandan valkosuklaata
2 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota vaniljakastike. Sulata valkosuklaa. Kuumenna tilkka vettä ja liuota lionneet liivatteet siihen. Yhdistä aineet.

Mariannetäyte

Annos riittää kahteen väliin.

1 prk Flora vispiä
250 g maitorahkaa
1 pss mariannerouhetta
vaniljasokeria

Vaahdota Flora vispi ja yhdistä vaahtoon muut ainekset. Mausta vaniljasokerilla oman makusi mukaan.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tarvikkeet järjestykseen!

Sain viime viikolla ihanan yllätyksen mieheltäni. Pojan kaivellessa leivontatarvikelaatikkoani sanoin, että pitäisi ostaa pakki ja laittaa tarvikkeita sinne turvaan. Mainitsin nähneeni Ullan Unelmassa ihanan vaaleanpunaisen pakin... Seuraavana päivänä mies tuli töistä mukanaan tämä:


Ja pakin sisältä löytyi kertakäyttöisiä pursotuspusseja, vauva-aiheisia piparimuotteja, vaaleanpunainen ja -sininen pastaväri sekä kirjoitus- ja sydäntyllat. Tämä oli siis valmis paketti, pakkeja ei ollut myynnissä erikseen. Lisäksi sain vielä leppäkerttumuotin.


Kiitos rakas! ♥

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Juurileipä

Osallistuin tällä leivällä leivontafoorumin maaliskuun haasteeseen, jonka aiheena oli siis leipä. Leivoin juuritaikinasta ensimmäistä kertaa vuosiin, mutta ei taatusti jäänyt viimeiseksi - sen verran maukasta leipää tästä tuli. Mie en oikein vehnäleivästä välitä, tämä on hyvää ja tosiaan maistuu.


Ohje on Pirkan, tässä alkuperäisenä ja suluissa tekemäni muutokset. Taikinasta tulee kaksi leipää.

Päivä 1: juuri
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl ruisjauhoja

Päivä 2 tai 3: juuren elvytys
5 dl vettä
10 g tuorehiivaa
5 dl ruisjauhoja

Leipätaikina
10 g tuorehiivaa
1 rkl siirappia tai hunajaa (käytin siirappia)
2 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä tai mantelirouhetta
(käytin auringonkukansiemeniä)
4-5 dl hiivaleipävehnäjauhoja
(käytin noin puolet Myllärin täysjyväisiä
sämpyläjauhoja ja puolet vehnäjauhoja)

1. Sekoita jogurtti ja ruisjauhot kulhossa. Anna juuren seistä peitettynä huoneenlämmössä 1-2 vuorokautta. Sekoita joitain kertoja hapattamisen aikana.

2. Lisää juureen kylmä vesi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää ruisjauhot. Hapata huoneenlämmössä peitettynä 12?18 tuntia. Sekoita välillä.

3. Ota taikinajuurta 2 dl pakastimeen seuraavaa leipomiskertaa varten. Näin voit seuraavalla kerralla sulattaa valmiin juuren ja jatkaa leipomista juuren elvytyksestä.

4. Lisää loppujuureen murennettu hiiva, siirappi, suola, ruisjauhot, kaurahiutaleet ja auringonkukansiemenet. Alusta hiivaleipävehnäjauhot vähitellen taikinaan. Taikina on raskas,hieman ruisleipätaikinaa muistuttava. Taikina saa jäädä käteen tarttuvaksi. Anna taikinan kohota noin 40 minuuttia leivinliinalla peitettynä, esimerkiksi lämpimässä vesialtaassa.

3. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Jaa taikina 2 osaan ja leivo limpuiksi. Ripottele leivinpöydälle auringonkukansiemeniä ja pyöräytä lopuksi leivän pinta siemenissä. Anna leipien kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa 20?30 minuuttia.

4. Paista leipiä 225-asteisen uunin alatasolla 15 minuuttia. Alenna lämpöä 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Syntymäpäiväkakku äidille (munaton)

Leivoin äidille kakun syntymäpäivän kunniaksi. Onnea vielä tätäkin kautta!

Tein ensimmäistä kertaa munattoman pohjan. Kakku oli ihan hyvänmakuinen, ei liian makea.


Kakussa on munaton pohja, tehty 20 cm vuokaan. Kostutus vedellä laimennetulla vaniljakastikkeella.

Hedelmärahkatäytteessä 1 prk kuohukermaa vaahdotettuna, noin ½ prk maitorahkaa, 1 prk Rainbow persikkarahkaa, 1 prk Rainbow mango-ananasrahkaa ja 1 prk persikkapilttiä.

Päällä Flora vispi. Reunat pursotettu koripunostyllalla, päällisen reunat tähtityllalla. Päällinen raidoitettu raapalla. Kukka marsipaania, pinnalla lisäksi sokerikuulia (hurjan kovia!) ja hieman säihkettä (Magic Sparkles).

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Mariannerahkakakku

Tein tämän pienen herkkupalan töihin äidin synttäreiden kunniaksi. Kakku on tehty 15 cm irtopohjavuokaan. Jatkoin vuoan korkeutta kakkunauhalla.

Pohja Digestive-keksejä ja omenasosetta.

1 prk kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
½ prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
hieman vajaa pussi mariannerouhetta
4 liivatelehteä
tilkka vettä liivatteiden liuottamiseen

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää vaahtoon rahka, vaniljakastike ja mariannerouhe. Kuumenna tilkka vettä ja liuota liivatteet siihen. Kaada kakkumassan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä mielellään yön yli.

Päällä on tummaa suklaata (Marabou Premium dark raspberry) ja lumihiutaleen muotoisia koristerakeita.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Munaton kakkupohja

Tästä Myllyn Parhaan ohjeesta tulee passelin kokoinen kakkupohja 20 cm irtopohjavuokaan. Pohja on tiiviimpi kuin tavallinen kakkupohja, mutta hyvän makuinen.

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100 g margariinia sulatettuna
1 dl omenasosetta
2 dl vichyä, siideriä, kermaa tms.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet, neste lopuksi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Tumman pohjan saat lisäämällä 2 rkl tummaa kaakaojauhetta. Kasvirasvaa käyttämällä saat maidottoman kakun.

Naistenpäivän suklaapiirakka

Ohjeesta tulee uunipellillinen.


2 dl sokeria
4 kananmunaa
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1 dl maitoa
200 g margariinia
80 g tummaa suklaata

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata margariini ja suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineita, maitoa, margariini- ja suklaasulaa. Sekoita tasaiseksi.

Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kuorrute:

noin 400 g tomusokeria
appelsiini-mangomehua
punaista elintarvikeväriä

Lisää tomusokerin joukkoon mehua sen verran, että kuorrutteesta tulee sopivan paksua kaadettavaksi piirakan päälle. Värjää halutessasi elintarvikevärillä.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

SLY 10, maaliskuun paketti

Olipa mukava tulla töistä kotiin kun odottamassa oli ihana paketti. :) Maaliskuun teemanahan oli pääsiäinen.


Salainen leivontaystäväni muisti minua keltaisella marsipaanilla, suloisella pupukoristeella, raesekoitus-karkkipussilla, vaniljasokerilla, tummalla appelsiinisuklaalla, kahdella suklaapäällysteisellä marmeladipatukalla, munamuotilla, symppiksellä kortilla sekä Rölli-pääsiäismunalla, joka oli postin käsittelyssä mennyt valitettavasti ihan palasiksi (mutta mitäpä se haittaa).

Kiitos jälleen slyni, piristit todella! Paketti oli varsin mieluinen. Jännityksellä jään odottamaan huhtikuuta ja paljastusta. :)