keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Herkkuleipä vaivaamatta - New York Timesin non-kneading-bread

Törmäsin helppoon leipäohjeeseen ja pakkohan sitä oli heti kokeilla. Herkullista tuli! Tämä ohje on ilmeisesti peräisin New York Timesista ja on julkaistu joskus Savon Sanomissa. Leivän tekemisestä löytyy myös video Youtubesta. Kirjoitan ohjeen tähän sellaisenaan ja laitan perään omat sovellukset.


7,2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl kuivahiivaa (tämä todella riittää)
1-2 tl suolaa
3,6 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita ainekset, älä vaivaa. Taikinasta kuuluu tulla epätoivoisen näköinen jäykkä ja tahmea möntti. Jos taikina jää normaalin leipätaikinan löysyiseksi, se jää paistettaessa jumiin astiaan.

Peitä taikina kelmulla ja laita vedottomaan, tasalämpöiseen paikkaan. Anna levätä 12-20h.

Painele jauhotetulla alustalla ilmakuplat pois ja laita taikina lepäämään jauhotetulle leivinliinalle esimerkiksi leipäkoriin. Peittele myös liinalla ja anna olla vielä 2h.

Laita kannellinen astia (kattila, pata, vuoka) kylmään uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Astiaa ei tarvitse voidella.

Uunin lämmettyä laita taikina kuumaan astiaan. Paista kannen kanssa 30 minuuttia ja sitten 15-30 minuuttia ilman kanssa.

Säilytä paperipussissa tai voipaperiin käärittynä.


Minä käytin 2 dl kaurahiutaleita ja 2,2 dl Myllärin täysjyväisiä sämpyläjauhoja sekä loput vehnäjauhoja. Leivästä tuli oikein maukasta. Pelkästä vehnäjauhosta tehtynä ohjeessa mainittu jauhomäärä riittää, mutta täysjyvää käytettäessä jauhomäärä kannattaa tarkistaa, ettei taikina jää liian löysäksi. Paistamiseen käytin irtopohjavuokaa ja kantena toisen vuoan pohjaa, hyvä tuli.

10 kommenttia:

  1. Aika mielenkiintoinen ohje! Pitääpä kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  2. Mari, kiitos kommentista. Voin suositella!

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiva kun löysit blogiini! Täällä tuntuu kivoja ohjeita olevan eli palaan toisekin :). Tätä herkkuleipää pitää joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Hei Suklaati, kiva kun kävit vastavierailulla. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva ohje jota toivottavasti ehtisin kokeilla!! =)

    VastaaPoista
  6. Nam!! Täytyy leipoa joku kerta! Hieno tuo kakku alapuolella <3
    Hyvä vinkki tuo, että HobbyHallista saa kakkuvuokia! Olen jo jonkin aikaa etsinyt sydämenmuotoista irtopohjavuokaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista Hanna ja vauvapaakari! Nuo HobbyHallin vuoat on ihan ok. :)

    VastaaPoista
  8. Miekin nappasin ohjeen talteen, pitäisi joskus kokeilla :) Karjalaisessa, meidän alueen sanomalehdessä, oli ruokasivulla tämä aiemmin syksyllä. En muista oliko jo äiti tätä kokeillut.

    Mukavaa syksyä :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Cebic, mukavaa syksyä sinullekin!

    VastaaPoista
  10. Ihana leipä tuli, tosi hyvä. Kiitos.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätä kommentti, se ilahduttaa aina. :)

Jätät kommentin helposti näin: Valitse kommentti nimellä -valikosta "Nimi/Url-osoite" ja kirjoita nimesi sekä mahdollinen blogisi osoite (ei pakollinen). Klikkaa jatka ja tämän jälkeen voit kirjoittaa kommenttisi.