Täytin eilen vuosia ja tein meille kotiin tällaisen pienen kakun.
Pohja: Kahden munan sokerikakkupohja 15 cm vuoassa.
Kostutus: Vaniljamaito.
Täyte: 1 prk Flora vispiä vaahdotettuna ja vaniljakreemijauheella jämäköitettynä sekä puolisen litraa tuoreita mansikoita.
Päällä: Tartuntapintana samaa vaahtoa kuin täytteenä sekä vaahtokarkkimassa.
Koristeet: Vaahtokarkkimassaa.
Koristeena oli kukkia sekä sivulla nimeni näillä kirjanmuoteilla. Kokeilin kirjanmuotteja ensimmäistä kertaa vaikka ne ovatkin kaapissa jo jonkin aikaa olleet.
Kukkiin tomutin hieman kultaista kristallipulveria. Keskustoina on sokerihelmiä, hopeinen suklaarae tai pinkkiä sokeria (tästä kiitos Tanjalle Ahonlaitaan). Kakun päälle sirottelin vielä hieman Magic Sparkles -hippuja.