Marilele
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Jogurttikakku
5 dl jauhoja
3 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
200 g sulatettua voita
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
Sekoita ainekset keskenään. Kypsennä kakkua 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Kakun päällä tomusokerikuorrutetta, marsipaanilumihiutaleita ja tomusokeria. Alla foliolla päällystetty pahvi ja kakkupaperi, ja pakkasin kakun tietysti vielä sellofaaniin.
Kardemummakakku
2 kananmunaa
3 dl sokeria
2,5 dl kermaa
1,5 dl sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
Sekoita keskenään kananmunat, sokeri, kerma ja voisula. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Yhdistä.
Paista 150-175 asteessa noin 50-60 minuuttia.
Koristeena tomusokerikuorrutetta, marsipaanilumihiutaleita, lumihiutaleen muotoisia koristerakeita (kiitos sly) ja tomusokeria. Pakkasin kakun kakkupaperin päälle kertakäyttölautaselle ja alle laitoin vielä foliolla päällystetyn pahvin. Päälle tietysti sellofaania.
Munaton suklaakakku
4 dl jauhoja
2 dl sokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
100 g voisulaa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitoa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisula, jogurtti ja maito.
Kypsennä 175 asteessa 35-45 minuuttia.
lauantai 19. joulukuuta 2009
Sitruunapiirakka
Puolitin alla olevan ohjeen, jolloin annos oli juuri sopiva 20 cm irtopohjavuokaan.
2 kananmunaa
2 dl sokeria
0,75 dl maitoa
2,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
75 g voita sulatettuna
0,3 dl sitruunamehua
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Kuorrutteen tein näin, tästäkin siis puolikkaan annoksen:
5 dl tomusokeria
100 g sulatettua margariinia
3 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria
Kuorrute puolestaan oli vahvan sitruunaista, kannattaa laittaa vain osa sitruunamehua ja osa vaikka vettä. Minä tykkäsin kyllä näinkin. :)
Levitin kuorrutetta kakun päälle ja värjäsin loput keltaisella pastavärillä (primrose yellow). Spritsasin kakun päälle ruudukon ja jokaiseen palaan painoin vielä valkoisesta marsipaanista tehdyn pienen kukan.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Talven toinen piparisatsi
Suunnitteilla oli myös koristella pipareita, mutta enpä ole vielä ehtinyt...
1,5 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
250 g voita
2 tl kanelia
1 rkl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
2 kananumnaa
2 tl soodaa
9 dl vehnäjauhoja
Siirappi, sokeri ja mausteet kiehautetaan. Kattila otetaan liedeltä ja lisätään rasva. Jäähtyneeseen seokseen vatkataan munat. Jauho-soodaseos lisätään siivilän läpi. Sekoitetaan tasaiseksi, taikina peitetään ja nostetaan jääkaappiin maustumaan yön yli.
Piparit paistetaan 200 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia.
perjantai 11. joulukuuta 2009
Jouluinen piimäkakku
Kuva on huono kun hoksasin kaivaa kameran vasta kun olin paloitellut kakun... Vaihdan parempaan kunhan teen tätä uudelleen.
Ohje on sopiva noin 2l vuokaan. Käytin Myllyn parhaan helppoa ohjetta ja muokkasin sen tällaiseksi:
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta (tyhjensin purkin jämät)
2 tl soodaa
2,5 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
2,5 dl piimää
3 munaa
150 g margariinia sulatettuna
1 dl punaista glögiä
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paistetaan 175 asteessa 50-60 minuuttia.
torstai 10. joulukuuta 2009
SLY 9, joulukuun paketti
Tomusokeria, valkosuklaalla päällystettyjä Marc de Champagne -tryffeleitä, Delicaton mantelinen Daim-leivos (tai miksi tuota voisikaan kutsua), hasselpähkinä-suklaakonvehteja, lumihiutale-koristerakeita, valkoista sokerikuorrutetta, valkoista marsipaania sekä kolme piparimuottia. Lisäksi sain kauniin kortin.
Kiitos sly ihanasta paketista! Osasit kyllä jälleen lukea ajatuksia. Lumihiutalemuottia olen kaipaillut kovasti, samoin kuin tuollaisia koristerakeita. Mukava, runsas paketti kaikin puolin. Kiitos!
Lohdutuspalkinto
Ihana piristys tänne sairastamisen keskelle. Kiitos kovasti Kati! <3
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Herra Hakkaraisen vadelma-suklaakakku
Kakku oli hyvää, täyte ei oikein mun makuuni.
Tähän vuokaan riittäisi 2/3 taikinasta.
150 g voita tai margariinia
3 munaa
3 dl sokeria
3/4 dl maitoa
1 dl vadelmahilloa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon hillo, rasva ja maito. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
Täyte:
50 g voita tai margariinia
85 g taloussuklaata
½ dl vadelmahilloa
Sulata rasva kattilassa. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää vadelmahillo. Levitä seos jäähtyneen kakun väliin.
40 uutta piparimuottia ja muuta mukavaa
tiistai 8. joulukuuta 2009
Jouluinen tunnustus
Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!
Minä en nyt anna tätä kenellekään erityisesti, vaan teille kaikille lukijoille. Ihanaa joulun aikaa!
Kinkku-paprikamuffinsit
4 dl vehnäjauhoja
2 dl Myllärin täysjyväisiä sämpyläjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl sipulijauhetta
1 rkl yrttejä (persiljaa ja oreganoa)
mustapippuria myllystä
chilisuolaa myllystä
150 g savukinkkua kuutioina
150 g paprikaa kuutioina
150 g juustoraastetta
3 dl kermamaitoa
3 kananmunaa
0,75 dl öljyä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Älä sekoita liikaa vaan juuri sen verran, että ainekset ovat sekaisin. Muuten muffinseista tulee sitkeitä. Lusikoi muffinsivuokiin ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
Musoffee
Pohja:
300 g suklaadigestivejä
100 g voita
Täyte:
397 g kondensoitua maitoa (1 prk)
2 dl vispikermaa
sokeria ja/tai vaniljasokeria
200 g mustikoita
Murusta keksit ja sulata voi. Sekoita hyvin keskenään. Laita 20 cm irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksiseos pohjalle ja hieman reunoille. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Valmista toffee kondensoidusta maidosta. Irrota etiketit ja laita säilykepurkki vesikattilaan kiehumaan kolmeksi tunniksi alhaiselle lämmölle. Purkin tulee olla koko ajan veden peitossa, lisää vettä tarvittaessa. Tänä aikana maito muuttuu toffeeksi. Avaa purkki varovasti!
Kaada toffee pohjan päälle, sen päälle mustikat ja viimeiseksi vaahdotettu ja makeutettu kerma. Koristele haluamallasi tavalla.
Toffeen voi valmistaa myös etukäteen ja säilyttää keitetyn purkin avaamattomana jääkaapissa.
perjantai 27. marraskuuta 2009
Piparisuklaajuustokakku
Ihanaa kakkua! Tykkäsin kovasti, taidan tehdä tällaisen meille jouluksikin. Pipari todella maistuu. Vaikka yleensä olen paksumman pohjan ystävä, niin piparipohja on sen verran vahvan makuinen, että ohut pohja toimi kakussa mainiosti. Kokeilin pohjassa ensimmäistä kertaa myös hedelmäsosetta rasvan sijaan. Hyvää, eikä pohjasta tullut yhtä kova kuin rasvan kanssa. Kannattaa kokeilla.
Tein kakun 25 cm irtopohjavuokaan. Siihen tuli melko matala, joten suosittelen tekemään näillä määrillä pienempään, esim. 20 cm, vuokaan. Liivatteiden määrää voi vähentää ainakin yhdellä.
Pohja:
3,5 dl piparimurua
2 rkl omenasosetta
Kakkumassa:
1 prk (2,5 dl) Flora vispiä
1 pkt (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
150 g maustamatonta jogurttia
240 g Fazerin piparkakkusuklaata
4 liivatelehteä
tilkka maitoa
Yhdistä piparimurut ja omenasose. Painele vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa. Vaahdota Flora vispi. Yhdistä vaahtoon tuorejuusto, jogurtti ja hieman jäähtynyt suklaa. Kuumenna tilkka maitoa ja liota lionneet liivatelehdet siihen, muista puristaa lehdistä ylimääräinen vesi pois. Kaada kakkumassan joukkoon. Kaada pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa mieluiten yön yli.
Koristelin kakun marsipaanista tehdyillä lumihiutaleilla, valkosuklaaspritsauksilla sekä kimalteella (Magic sparkles). Kimallus ei tosin kuvissa oikein näy. Kakun pintaan jäi inhottavaa epätasaisuutta, koska piparisuklaassahan on piparimurua. Tästä kakusta jäi hyvä mieli myös spritsausten suhteen, koska kerrankin suklaa tuntui tottelevan minua. Jospa seuraavalla kerralla uskaltautuisin koettamaan jotakin monimutkaisempaakin kuviota.
Ensimmäinen kuva on luonnonvalossa otettu, toinen loisteputkien valossa. Oikeasti kakku on väriltään jotakin näiden kahden väliltä... Olipas taas hankala päivä kuvata kun vielä aamukymmeneltäkin oli tosi hämärää.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Koristelutarvikkeita
Paketissa oli pastavärejä (primrose yellow, dusky pink/wine, baby blue, holly green), tomuväri (rose), musta elintarvikekynä, kimalletta (Magic sparkles, snow white holographic), painettavia kukkamuotteja (neljä erikokoista), painettavia lumihiutalemuotteja (small ja medium) ja kukkamuotti (35mm 5 petal rose cutter).
tiistai 17. marraskuuta 2009
Pullapäivä
Jaoin taikinan kahtia ja tein toisesta puolikkaasta 8 kpl voisilmäpullia ja toisesta pieniä korvapuusteja, 12 kpl. Korvapuusteista ei ole kuvia kun leivoin sen verran myöhään, ettei hyviä kuvia saanut. Pakastin suurimman osan ja loput syötiin jo. :)
2,5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
noin 1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
100 g voita tai margariinia sulatettuna
noin 7,5 dl vehnäjauhoja
Lämmitä maito 42 asteiseksi. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta jauhoja vähitellen taikinaan hyvin vaivaten, aluksi vatkaten. Lisää rasva alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina kahtia. Kauli toinen taikinapala levyksi. Levitä sille voita tai margariinia ja ripottele päälle fariinisokeria, kardemummaa ja runsaasti kanelia. Rullaa ja leikkaa puusteiksi. Kohota liinan alla ja voitele kananmunalla. Ripottele päälle raesokeria.
Tee toisesta palasta pötkö ja leikkaa se tasakokoisiksi paloiksi. Pyöritä palat pulliksi. Kohota liinan alla. Paina pullien keskelle syvennys ja laita siihen pala voita. Voitele kananmunalla ja laita päälle sokeria.
Paista 225 asteisen uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.
perjantai 13. marraskuuta 2009
SLY 9, marraskuun paketti
Paketissa oli mannasuurimoita, puolukkamehua, Daniela mustikkatäytekeksejä, Revontuli-teetä, pumppernikkeleitä, kuivattuja mustikoita ja levy Kalevin mustikkavalkosuklaata. Sain myös hienon kortin, jonka kannessa on teksti "ajattele suuria, mutta nauti pienistä". Sisältä löytyi ohje muorin mustikkapiirakkaan. Slyni lapsuuden herkkuja olivat siis vispipuuro, mustikkapiirakka ja pumpernikkelit.
Suuret kiitokset kivasta paketista sly! Luit ajatuksiani: minun on jo pitkään pitänyt tehdä vispipuuroa pojalle, mutten ole muistanut ostaa mannasuurimoita. Nyt siis heti sitä tekemään! Pidän kovasti mustikoista ja tuo valkosuklaa on ihanaa... Kuivatut mustikat ovatkin uusi tuttavuus. Paketti ilahdutti kovasti, kiitos!
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Piparkakut
Ohjeen löysin Yhteishyvän Ruokamaailmasta, tässä ohje suoraan kopioituna sieltä:
2 dl siirappia
2 dl sokeria
250 g margariinia
2 tl kanelia
1 rkl piparkakkumaustetta
(tai 1 tl neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta)
1 tl kardemummaa
1 kananmuna
n. 10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Ota kattila liedeltä ja lisää rasva paloina. Jäähdytä. Vatkaa muna jäähtyneeseen seokseen. Lisää vehnäjauho-soodaseos siivilän läpi taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Peitä taikina ja nosta jääkaappiin maustumaan ja kovettumaan yön yli. Ota taikinasta pala ja kauli se jauhotetulla pöydällä ohueksi. Hieman lämmennyt taikina on helpommin kaulittavaa kuin juuri jääkaapista otettu. Ota muotilla piparkakkuja ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Paista samalla pellillä samankokoisia ja –paksuisia pipareita, jotta ne kypsyvät samaan aikaan. Paista piparit 200 asteessa 6-8 minuuttia. Koko vaikuttaa paistoaikaan. Jäähdytä piparit ja nosta vasta kovettuneina säilytys- tai tarjoiluastiaan.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Arvonta on päättynyt!
Random.org arpoi voittajaksi Kotileipuri Lillin! Tässä hänen kommenttinsa:
Mä tein viime jouluna piparista rasioita ja sen ajattelin toteuttaa tänäkin jouluna. Tein
rasian osat kaupan piparitaikinasta. Leikkasin leivinpaperista mallipalat ja leikkelin niiden avulla taikinasta sopivan kokoiset palat. Koristelin ne pikeerillä. Liimasin osat kiinni sulatetulla sokerilla ja täytin rasiat joulukarkeilla :) Täksi jouluksi täytyy yrittää panostaa vähän enemmän koristeluun, aika jäi viime vuonna niin tiukalle. Tässä tarkemmin rasioista: http://lillin.vuodatus.net/blog/1708977/piparkakkupurkit/
Onnittelut Lillille ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!
Mehevä vuokaleipä
0,5 l vettä
1 pss kuivahiivaa
1 dl hiutaleita, esim. neljän viljan (käytin ohrahiutaleita)
1 dl ruisjauhoja (käytin täysjyväisiä sämpyläjauhoja)
8-9 dl vehnäjauhoja (käytin ½ täysjyväisiä sämpyläjauhoja, ½ vehnäjauhoja)
2 tl suolaa
1 rkl siirappia (laitoin sokeria)
voita vuoan voitelemiseen
Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Sekoita veteen kaikki muut ainekset paitsi vehnäjauho. Anna tekeytyä puolisen tuntia. Lisää vehnäjauhoja vähitellen alustaen. Taikina saa jäädä löysäksi. Kohota puoli tuntia. Voitele leipävuoka voilla. Painele taikinasta ilmakuplat pois ja laita vuokaan. Kohota vielä puolisen tuntia. Paista 250 asteisessa uunissa noin 3o minuuttia.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Isänpäivän hattivattikakku
Paistoin tumman kääretorttupohjan ja leikkelin sen muotoonsa. Kostutin kakun kaakaolla. Täytteenä on sipaistu omenasosetta ja valkosuklaakermavaahto. Päällä sokerilla ja vaniljasokerilla makeutettu Flora vispi, silmät maalattu pastavärillä vaahtokarkkimassalle.
Kakku oli ihanaa! Omena ja valkosuklaa sopivat hyvin yhteen ja kaakaoinen pohja täydensi makua. Tätä täyteyhdistelmää käytän taatusti uudelleenkin. :) Turhankin herkullista... Mie söin just kaks palaa ja melkein tekisi mieli ottaa lisää.
Valkosuklaakermavaahdon tein näin:
2 dl kuohukermaa
1 levy Pandan valkosuklaata
Kuumenna kerma kattilassa. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoita, kunnes se on sulanut. Anna viilentyä kunnolla, mielellään yön yli. Vatkaa sitten kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdosta tuli aika jämäkkää, ihan tarpeeksi tukevaa vaikkei kakkua koottukaan vuoan sisään.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Kirjaihanuuksia!
Sain tänään ihanaa postia kun tämä Jane Asherin Beautiful Baking -kirja kolahti luukusta. "Jane Asher shares 40 delicious homemade cakes and bakes in a compendium of family favourites." Kirjassa on herkullisia kuvia ja reseptejä, löysin jo paljon kokeiltavia juttuja! Maksoin kirjasta postikuluineen 8,08 euroa, tilasin Zavvista.
Tästä Lastenkutsut - Ideoita iloisiin juhliin -kirjasta on varmasti iloa etenkin tulevina vuosina kun juhlimme pojan syntymäpäiviä. Kirjassa on esitelty erilaisia juhlateemoja, koristeluvinkkejä ja reseptejä. Tämä kirja löytyi Sokokselta kympillä.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Valkosuklaajuustokakku
Koristeena on maitosuklaata ja vaahtokarkkitaikinasta tekemiäni kukkasia.
Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sihtaa vaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille pöydälle.
Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja sen päälle kääretorttupohja.
Juustokakkumassa:
1 prk (2,5 dl) Flora vispiä
1 prk (2 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 2/3 levyä Pandan valkosuklaata
4 liivatelehteä
tilkka vettä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5-10 minuutiksi. Vaahdota vispikerma. Vaahdota vaniljakastike jääkaappikylmänä kapeassa astiassa. Sulata valkosuklaa. Yhdistä vaahdot, tuorejuusto ja valkosuklaa.
Kuumenna tilkka vettä. Purista lionneista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan veteen. Kaada hieman jäähtyneenä kakkumassan joukkoon ohuena nauhana.
Kaada massa pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa mielellään yön yli. Koristele.
Vielä ehtii osallistua arvontaan!
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Pieni suklaakakku
Paistoin kakun 15 cm irtopohjavuoassa. Jos kerrot ainekset kolmella saat normaalikokoisen kuivakakun.
1,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
noin 2 rkl maitoa
~100 g suklaata rouhittuna
1 rkl kaakaojauhetta
1 muna
50 g margariinia sulatettuna
Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi, voitele ja jauhota reunat. Sekoita ainakset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaada vuokaan ja kypsennä 175 asteisen uunin keskitasolla 30-40 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneenä.
Hunnuta jäähtynyt kakku tomusokerilla.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Arvonta: joululahjaideoita!
Laitetaanpa pystyyn pieni arvonta! Kaipaan vinkkejä itse tehtyihin joululahjoihin. Kerro siis parhaat lahjaideasi, jotka voi valmistaa keittiössä. Se voi olla makeisresepti, suosikkileipäsi, helppo säilykeohje...
Vastaa siis kommentoimalla ja kertomalla ideasi. :)
Kaikkien yhteystietojen ja vinkin jättäneiden kesken arvotaan pieni leivonta-aiheinen palkinto. Arvonta päättyy sunnuntaina 8.marraskuuta 2009.
Mansikalla juotettu suklaakakku
Tein hieman omia muutoksia, tässä ohje niin kuin minä tein.
3 munaa
2,5 dl sokeria
150g suolatonta voita sulana
2 dl vehnäjauhoja
5 rkl kaakaojauhetta
1 levy (130 g) Pandan maitosuklaata rouhittuna
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
Päälle:
300 g pakastemansikoita (minulla tuli 3,6 dl)
tomusokeria
1 tlk vispikermaa (käytin Flora vispiä)
Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, voitele ja jauhota reunat. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää voisula ohuena norona. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteisen uunin keskitasolla noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa.
Minun kakkuni läsähti keskeltä uunista ottamisen jälkeen. Leikkasin reunoilta sen verran pois, että sain kakun päällisen suht tasaiseksi. Samalla pääsin sitten itse maistelemaan etukäteen. ;)
Sulata mansikat ja soseuta ne, mausta tomusokerilla. Levitä mansikkasose kakun pinnalle ja anna vetäytyä muutama tunti tai seuraavaan päivään.
Kannattaa levittää puolet soseesta ensin, antaa vetäytyä muutama tunti ja levittää sitten loput. Näin mansikkasose imeytyy kakkuun helpommin. Koristele kakku haluamallasi tavalla esimerkiksi kermapursotuksin.
Minä levitin reunoille kermaa ja pursotin kakun päälle aaltokuviota. Lisäksi laitoin Namellin mansikkasuklaanappeja.
Jalkapallokakku (munaton)
Kakkupohjana käytin munatonta kääretorttupohjaa. Pohja tuntui melko tiiviiltä ja hieman kovaltakin, joten kostutin reippaasti vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kakku olikin juuri sopivan kostea. Täytteeksi tein mansikkarahkaa:
200g pakastemansikoita soseutettuna
2,5 dl maitorahkaa
noin 2 rkl Ekströms mansikkahilloa
noin 1 tl sokeria
2 liivatelehteä
Täyte oli herkullista ja kokonaisuudessaan kakku maistui hyvältä! Pursotukset on tomu- ja vaniljasokerilla makeutettua Flora vispiä, joka tällä kertaa suostui sentään vatkautumaan.
Kakun päällä on vaahtokarkkitaikinaa. Jalkapallon ja nimen maalasin pastavärillä. Kokeilin maalaamista ensimmäistä kertaa ja se näkyy... Ei kyllä ollut helppoa. Uusia siveltimiä on saatava ennen kuin uskaltaudun uudelleen! Oli muuten melkoisen hankala tuo jalkapallo, meni ties kuinka kauan pähkäillessä tuota kuviota. Kyllä sen kaikki kuitenkin tunnisti. ;) Vaahtokarkkimassa oli hieman turhan kovaa leikata tavallisella kakkulapiolla, taisi jäädä liian paksuksi? Täytyypä harjoitella senkin käyttöä lisää.
Onnea pikkuveikalle vielä tätäkin kautta!
lauantai 24. lokakuuta 2009
Munaton kääretorttu
1,5 dl kaurajauhoja (Provena, puhdas kaura)
2 dl perunajauhoja
0,5 dl Maizena maissitärkkelystä
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 tl leivinjauhetta
100 g voita sulatettuna
1 dl Muksu banaani-omenasosetta (1 prk)
1 dl ananasmehua
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Lisätään voisula, hedelmäsose ja mehu. Taikina sekoitetaan tasaiseksi ja kaadetaan leivinpaperin päälle uunipellille. Paistetaan 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Kumotaan pöydälle sokeroidun leivinpaperin päälle.
Jäähdytetään peitettynä, jottei kovetu.
tiistai 20. lokakuuta 2009
Ohikulkijan vuokaleipä
25 g hiivaa (himpun vajaan pussi kuivahiivaa)
1 rkl öljyä
2,5 dl vettä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 dl vehnäleseitä (1 dl ohrahiutaleita)
6 dl vehnäjauhoja (3 dl vehnäjauhoja, 3 dl Myllärin täysjyväisiä sämpyläjauhoja)
Vesi lämmitetään reilusti kädenlämpöiseksi. Lisätään leseisiin tai hiutaleisiin sekoitettuna kuivahiiva. Lisätään sokeri ja suola. Alustetaan taikinaan jauhot, loppuvaiheessa lisätään öljy.
Valmis taikina kaadetaan voideltuun 1,5 litraiseen vuokaan. Peitetään liinalla ja annetaan kohota kaksinkertaiseksi. Paistetaan 200 asteisessa uunissa alatasolla 15 minuuttia ja sitten vielä keskitasolla 10-15 minuuttia. Leivän annetaan levätä hetki ennen kumoamista, jäähdytetään liinan alla.
Leivästä tuli oikein herkullista. Suolan jätin tällä kertaa kokonaan pois, sillä halusin tarjota sitä huoletta pojalle (9kk). Hyvin maistuikin, kun ensin oli tarpeeksi tutkittu ja murusteltu!
maanantai 19. lokakuuta 2009
SLY 9 alkaa!
lauantai 17. lokakuuta 2009
Suklaaletut ja -kastike
Lettuohje on K-kauppojen Mitä tänään syötäisiin -lehtisestä. Televisiossa nämä on tehty kuun alussa. Tämä on alkuperäinen ohje, 5 annosta. Minä puolitin määrät ja sain 28 pikkulettua.
Lettutaikina:
8 dl maitoa
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1-2 rkl öljyä
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
Vatkaa maito ja munat keskenään. Lisää jauhot ja kaakaojauhe taikinaan koko ajan sekoittaen. Lisää rasva, sokerit ja suola. Anna lettutaikinan turvota noin 20 minuuttia.
Suklaa-appelsiinikastike
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sokeria
1 rkl maissitärkkelysjauhoja
2 dl maitoa
1dl appelsiinimehua
Sekoita kaakao, sokeri ja maissitärkkelysjauhot pinnoitetussa kattilassa. Kaada joukkoon maito ja mehu. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen 3 minuuttia.
Myöhään illalla ei tähän vuodenaikaan saa hyviä kuvia, mutta tässä kuitenkin.
Letut olivat ihan hyviä, mutteivat missään nimessä voita sellaisia suklaalettuja, joissa tosiaan on suklaata kaakaon sijaan. :) Hyvä resepti kuitenkin. Laitoin kaakaojauhetta hieman enemmän kuin ohjeessa.
Kastikkeen tein ilman appelsiinia, käytin mehun tilalla maitoa. Kastikkeesta tuli tällä ohjeella melkoisen paksua, joten lisäsin nestettä. Tämä kastikehan on oikeastaan suklaakiisseliä... Passasi lettujen kanssa oikein mainiosti!
perjantai 16. lokakuuta 2009
Teeleivät
2 dl täysjyväisiä sämpyläjauhoja
1 dl ohrahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1,5 dl Valio kolmen juuston kermaa
1 dl vettä
0,5 dl öljyä
Sekoita ainekset keskenään. Tee pellille leivinpaperin päälle yksi iso teeleipä. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
torstai 15. lokakuuta 2009
Minttusuklaamuffinsit
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
0,75 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
noin 80 g tummaa minttusuklaata (Marabou Premium Dark Mint)
1 dl Marianne-rouhetta
2 dl kermaa
1 dl maitoa
1 muna
Sekoita ainekset nopeasti keskenään tasaiseksi taikinaksi. Paista 200 asteessa keskitasolla 15-20 minuuttia.
Koristelin muffinsit sokerikuorrutteella, vaahtokarkkitaikinasta tehdyillä sydämillä sekä sokerihelmillä.
Banaani-kinuskimuffinsit (munaton)
Reseptin löysin Ilonan Kakkulaatikko -blogista. Kiitokset herkullisesta ohjeesta!
2 dl banaania soseutettuna (kaksi keskikokoista banaania oli ihan tasan)
1,5 dl kaurajauhoja (Provena, puhdas kaura)
1 dl Maizena maissitärkkelystä
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl kanelia
1 dl fariinisokeria
1 dl öljyä
1 dl kinuskikastiketta
Sekoita ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa muffinsivuokiin ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuttia.
Halutessasi voit kuorruttaa muffinsit:
1 dl kinuskikastiketta
1,5-2,5 dl tomusokeria
Ainekset sekoitetaan keskenään.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Marjaisa kinuskikakku
Tätä kakkua söimme pikkusiskoni syntymäpäivillä. Kakkuun toivottiin marjaisuutta.
Paistoin neljän munan kakkupohjan 25 cm vuoassa. Halkaisin pohjan kolmeen osaan, kostutin vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Molempiin väleihin sipaisin vadelmamarmeladia ja sen lisäksi marjarahkaa. Maitorahkan sekaan paseerasin mustikoita, mansikoita, mustaherukoita ja vadelmia, makeutin sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisäksi laitoin rahkaan pari liivatetta. Täyte oli muuten todella herkullista, mutta mustaherukka hallitsi makua.
Päälle keitin kinuskin. Tein kinuskia ensimmäistä kertaa kotona ja jännitin kovasti mitä siitä tulee. Hyvin onnistui! Se oli maukasta ja leikkautui siististi. Turhaan siis kehittelin päässäni kauhukuvia liian kovasta kinuskista, joka ei leikkaudu...
Pursotukset on sokerilla ja vaniljasokerilla makeutettua Flora vispiä. Kerma ei vaahdottunut kunnolla, joten tuli aika suttaista jälkeä. Lisäksi reunojen kermat kärsivät hieman kuljetuksesta. Minulla on sellainen kakkukupu, joka klipsautetaan alustaansa kiinni. Se on ollut tosi kätevä, mutta kakku pääsi ilmeisesti hieman liikkumaan siellä ja reunat ottamaan kupuun kiinni. Ei ole helppoa avata lukuisia ovia kantaen samalla poikaa ja kakkua...
Koristelin kakun vaahtokarkkitaikinasta tehdyillä kukilla sekä Dr. Oetkerin pinkillä koristerakeella ja sokerihelmillä. Kakku sai kovasti kehuja!
Mutaiset muffinsit
12 kpl
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita sulatettuna
0,5 dl öljyä
1 dl vaaleaa siirappia (käytin tavallista)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
100g tummaa suklaata (laitoin 120g)
Munat ja sokeri vatkataan, lisätään sulatettu margariini ja öljy sekä siirappi. Lisätään kuivat aineet, viimeisenä sulatettu suklaa. Paistetaan 175 asteessa 12-15 minuuttia. Hunnuta jäähtuneet muffinsit tomusokerilla. Nauti vaikkapa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.
Muffinsit kohoavat uunissa, mutta läsähtävät keskeltä uunista ottamisen jälkeen. Se kuuluu asiaan. Tämä kuva on otettu hieman uunista ottamisen jälkeen.
Nämä muffinsit ovat todella suklaisia ja sisältä ihanan pehmeitä!
lauantai 10. lokakuuta 2009
Murea marjapiirakka
Marjapiirakka oli todella nopea valmistaa. Paistamisen jälkeen näytti, että muruseosta on ihan liian vähän. Maistellessa totesin kuitenkin, että sitä oli juuri sopivasti. Ihanat marjat ja murea taikina ovat juuri tasapainossa. Piirakka maistuu parhaalta hieman lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kanssa. Me söimme tätä Vanilla-vaniljakastikkeen kera. Minusta tuo on maistamistani valmiista vaniljakastikkeista parasta.
Ohje on 4-6 hengelle. Meitä oli syömässä kuusi ja kaikki meni viimeistä marjaa ja murua myöten.
Taikina:
noin 1,5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita (käytin kaura-ruishiutaleita ja laitoin hieman enemmän, ehkä 0,75 dl)
3 rkl sokeria
100g voita tai margariinia
Täyte:
noin 5 dl marjoja (käytin vadelmia, mustikoita ja puolukoita)
1 rkl perunajauhoja
Säädä uuni 225 asteeseen. Voitele uuninkestävä vuoka.
Sekoita pohjan ainekset nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Sekoita marjojen joukkoon perunajauhot ja halutessasi makeuta sokerilla ja vaniljasokerilla. Koska itse käytin myös puolukoita, laitoin marjojen joukkoon 2 rkl sokeria sekä hieman vaniljasokeria, noin 1 tl.
Pane marjat vuokaan ja levitä taikina päälle. Paista piirakkaa uunin keskiosassa 20-25 minuuttia kunnes pinta on saanut hieman väriä.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Mariannekakku
Ohjeen tähän herkulliseen kakkuun löysin Open Café -blogista, kiitos! Tein tavallisessa kakkuvuoassa, joten puolitin alkuperäisen ohjeen. Vein kakun mukanani kun kävimme katsomassa suvun uutta vauvaa. Pääsin sitten kahvipöydässä kakkua maistamaankin ja hyvää oli!
Tämä taikina riittää siis yhteen tavalliseen torvivuokaan, kaksinkertaisena 3l vuokaan.
200 g margariinia
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
0,5 prk kermaviiliä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl Marianne crushia
lisäksi laitoin suklaarouhepussin jämät, arviolta noin 0,5 dl
Vaahdota margariini ja sokeria. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää kermaviili. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin tunti (minulla kakku oli uunissa 1h 10min). Anna kakun jäähtyä noin 15 minuuttia ennen kumoamista.
Päällä on Kalevin maitosuklaata ja Dr. Oetkerin pinkkiä koristeraetta ja sydämiä.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Omena-kanelivalkosuklaamuffinsit
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
1 dl omenasosetta
2 kananmunaa
0,5 dl öljyä
1, 25 dl maitoa
noin 100g Kultasuklaan omena-kanelivalkosuklaata rouhittuna
Sekoita ainekset. Jaa muffinsivuokiin ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.
Koristeena Pandan Peach Passion -suklaata sekä sokerihelmiä.
Omena-kanelimuffinsit (munaton)
Taikina, 6 kpl isoja muffinseja:
2 dl omenasosetta
2 dl kaurajauhoja (Provena, puhdas kaura)
1 dl Maizena maissitärkkelystä
0,5 dl perunajauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 dl fariinisokeria
0,75 dl öljyä
1 dl maitoa
Sekoita ainekset, jaa muffinsivuokiin ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
Kuorrute:
1 dl kinuskikastiketta
1,5-2,5 dl tomusokeria
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja kuorruta muffinsit.