lauantai 10. lokakuuta 2009

Murea marjapiirakka

Vanhempani ja sisarukseni kävivät kyläilemässä ja koska minulla ei ollut juurikaan aikaa leipoa, valmistin tämän helpon ja nopean marjapiirakan. Ohje on Leivontaherkut-ohjesarjasta, josta minulle tuli mainos ja muutama ohjekortti sen mukana. Alunperin tämä oli omenaversio, joten marjat voi halutessaan korvata omenilla ja ripotella päälle fariinisokeria ja kanelia.

Marjapiirakka oli todella nopea valmistaa. Paistamisen jälkeen näytti, että muruseosta on ihan liian vähän. Maistellessa totesin kuitenkin, että sitä oli juuri sopivasti. Ihanat marjat ja murea taikina ovat juuri tasapainossa. Piirakka maistuu parhaalta hieman lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kanssa. Me söimme tätä Vanilla-vaniljakastikkeen kera. Minusta tuo on maistamistani valmiista vaniljakastikkeista parasta.

Ohje on 4-6 hengelle. Meitä oli syömässä kuusi ja kaikki meni viimeistä marjaa ja murua myöten.


Taikina:

noin 1,5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita (käytin kaura-ruishiutaleita ja laitoin hieman enemmän, ehkä 0,75 dl)
3 rkl sokeria
100g voita tai margariinia

Täyte:

noin 5 dl marjoja (käytin vadelmia, mustikoita ja puolukoita)
1 rkl perunajauhoja

Säädä uuni 225 asteeseen. Voitele uuninkestävä vuoka.

Sekoita pohjan ainekset nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Sekoita marjojen joukkoon perunajauhot ja halutessasi makeuta sokerilla ja vaniljasokerilla. Koska itse käytin myös puolukoita, laitoin marjojen joukkoon 2 rkl sokeria sekä hieman vaniljasokeria, noin 1 tl.

Pane marjat vuokaan ja levitä taikina päälle. Paista piirakkaa uunin keskiosassa 20-25 minuuttia kunnes pinta on saanut hieman väriä.

4 kommenttia:

  1. Nam :P kuullostaa ja näyttäää herkulliselta!!!

    VastaaPoista
  2. Vauvapaakari, kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  3. Tätä piirakkaa voisikin tehdä joskus, muruseos on hyvää :) Se vanilla-kastike on tosi jees, mutta esim. sunnuntain vaniljakastike on ihan hirveetä! Kerran sitä ostin ja yäääääk. Itse en kehtaa rueta tekemään kuitenkaan :) Myös flora vanilla on tosi hyvää!

    VastaaPoista
  4. Cebic, kiitos kommentista ja varoituksesta! Mä olen käyttänyt vaniljakastikkeita paljon juustokakkujen tekemisessä, harvemmin tulee syötyä ihan kastikkeena.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätä kommentti, se ilahduttaa aina. :)

Jätät kommentin helposti näin: Valitse kommentti nimellä -valikosta "Nimi/Url-osoite" ja kirjoita nimesi sekä mahdollinen blogisi osoite (ei pakollinen). Klikkaa jatka ja tämän jälkeen voit kirjoittaa kommenttisi.